Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa tarkastelimme arvosanojen sekä opiskelijoiden kokeman stressin välistä suhdetta. Keväällä järjestetyn kyselyn perusteella valtaosa (84 %) oikeustieteen opiskelijoista kokee stressiä arvosanoista, ja ylivoimaisesti suurimpana tekijänä on tuomioistuinharjoittelun liiallisesti opintomenestystä painottavaksi koettu pisteytysjärjestelmä. Arvosanapaineiden kasvamisella havaittiin olevan vaikutusta myös tenttien uusimiskertojen lisääntymiseen, mikä osaltaan saattaa tulla vaikuttamaan myös valmistumisten viivästymiseen.
Arvosanojen korostunut merkitys osana tuomioistuinharjoittelun valintaprosessia on herättänyt keskustelua myös arvosanakäytäntöjen vertailukelpoisuudesta eri yliopistojen välillä. Artikkelisarjan toisessa osassa tarkastelimmekin eri yliopistojen arvosanakäytännöissä esiin nousseita eroavaisuuksia sekä niiden mahdollisesti aiheuttamaa epäyhdenvertaisuutta eri tiedekuntien opiskelijoiden välillä. Tutkimuksesta ja sen rajauksista tarkempaa tietoa löytyy täältä.
Nyt puheena olevan artikkelin tarkoituksena on aikaisempiin artikkeleihin liittyen avata auskultointiuudistuksen taustoja ja tavoitteita sekä antaa puheenvuoro auskultointihausta vastaavalle tuomarinkoulutuslautakunnalle. Uudistuksen taustana oli mm. tuomioistuinten päällekkäisen työn vähentäminen sekä objektiivisten valintakriteerien käyttöönotto kaikille hakijoille. Uudistuksen on toivottu myös helpottavan hakijoiden prosessia mahdollistaen useaan paikkaan hakemisen samalla hakemuksella. Tuomarinkoulutuslautakunta toivoo, että tuomioistuinharjoittelu toimisi osana toimivaa tuomarinkoulutusjärjestelmää ja olisi monelle luonnollinen ensimmäinen askel valitulla “urapolulla”.
Valintaprosessi ja sen toteutus pohjautuvat tuomioistuinharjoittelusta annetussa laissa (674/2016) säädettyihin edellytyksiin. Niiden mukaan hakijan soveltuvuutta oikeudelliseen ratkaisutoimintaan arvioitaessa on otettava huomioon ainakin opintomenestys, opintojen perusteella tai muutoin osoitettu oikeudellinen osaaminen sekä työkokemus. Lisäksi todetaan, että hakijan henkilökohtaisia ominaisuuksia voidaan arvioida haastattelemalla.
Lautakunnan tehtäväksi jää kuitenkin antaa kriteereille sisältö ja painoarvo. Artikkeliamme varten haastattelemamme tuomarinkoulutuslautakunnan sihteeri, varatuomari Jaakko Turunen kommentoi havainnollistavasti opintomenestyksen ja työkokemuksen välille valittua painotusta seuraavasti: “Monet esittävät, että opintomenestyksellä on liiallinen painoarvo suhteessa työkokemukseen. Toisaalta monet ovat myös sitä mieltä, että tuomioistuinharjoitteluun olisi syytä hakeutua suhteellisen nopeasti opintojen päättymisen jälkeen. Pian valmistumisen jälkeen suoritetusta harjoittelusta kun on hyvä jatkaa tuomarinuralle tai muihin lakimiestehtäviin.”
Turunen kiinnittää huomiota siihen, että työkokemuksen merkityksen nostaminen tai vaihtoehtoisesti opintomenestyksen painoarvon laskeminen saattaisi vaikuttaa siten, että käräjänotaariksi ei olisi mahdollista päästä suhteellisen pian valmistumisen jälkeen. Turunen jatkaa painottaen, että tuomioistuinharjoittelussa on kyse harjoittelusta, ja jos harjoitteluun valituilla henkilöillä olisi jo takanaan runsaasti lakimiestyökokemusta, ei harjoittelu välttämättä tapahtuisi optimaalisessa vaiheessa työuraa. Tämän johdosta eräs harjoittelun tarkoitus saattaisi jäädä toteutumatta. Työkokemuksen ja opintomenestyksen välinen punninta onkin ollut yksi eniten keskustelua herättäneistä aiheista ja toimii hyvänä esimerkkinä siitä, millaista punnintaa tuomarinkoulutuslautakunta joutuu eri pisteytysperusteiden välillä suorittamaan.
Tuomarinkoulutuslautakunta ymmärtää, etteivät arvosanat ikävä kyllä ikinä vastaa absoluuttista totuutta. Turunen kuitenkin kokee, ettei lautakunta voi alkaa uudelleenarviomaan yliopistojen arviointikriteerejä. Lisäksi valinnaisten opintojen sisältö vaihtelee suuresti tiedekunnittain, joten pakollisten aineopintojen keskiarvo on tällä hetkellä pro gradu -tutkielman rinnalla käytännössä ainoa mahdollinen mittari hakijan opintomenestykselle. Enimmäispistemäärä opintomenestyksen osalta on 10 pistettä, mikä vastaa 49 % kaikista pisteistä. Tutkielman arvosanojen ja muiden arvosanojen muunnoissa yhteismitallisiksi tuomarinkoulutuslautakunta on lähtökohtaisesti seurannut tiedekuntien ohjeita ja käytäntöjä.
Tuomarinkoulutuslautakunta on tehnyt tietoisen valinnan olemalla jakamatta työkokemusta “eriarvoisiin” työpaikkoihin työkokemusta arvioidessaan. Pisteytyksessä mainitaankin, että huomioon otettavaa työkokemusta on kaikki oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeinen lakimiestyökokemus. Lakimiestehtävistä tai muusta normien soveltamista sisältäneestä työstä kertyy puoli (½) pistettä puolelta vuodelta. Pisteitä voi tältä osa-alueelta saada enintään kolmelta vuodelta, eli yhteensä 3 pistettä.
Kolmas merkittävä osa-alue opintomenestyksen ja työkokemuksen ohella on haastattelu. Meitä artikkelin kirjoittajia kiinnosti muun muassa se, miten paljon yksittäisellä haastattelijalla on valtaa haastattelun pisteytyksessä ja arvioinnissa. “Haastattelut suorittaa kukin käräjäoikeus tahollaan, tuomarinkoulutuslautakunnan luomia raameja noudattaen”, Turunen kertoo. Tämän lisäksi hän tarkentaa, että tuomarinkoulutuslautakunnan raamit sisältävät ohjeet pisteytyksestä sekä siitä, mihin arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota. Turunen kokee tärkeäksi sen, että arviointikriteerien ja pisteytyksen osalta kaikilla on selkeät ja yhteiset pelisäännöt. Näiden raamien sisällä jokainen käräjäoikeus saa toki toteuttaa haastattelun parhaaksi kokemallaan tavalla. Tuomarinkoulutuslautakunta tarjoaa käräjäoikeuksille myös esimerkkikysymyksiä, joita ei kuitenkaan ole pakko käyttää haastattelutilanteessa.
Turunen toteaa koko tuomarinkoulutuslautakunnan puolesta, että on erittäin ikävää ja ei-toivottavaa, jos uudistus on lisännyt stressiä korkeista arvosanoista. Hän haluaa kuitenkin painottaa, ettei tuomioistuinharjoitteluun päästäkseen vaadita huippuarvosanoja, jos on valmis suorittamaan harjoittelun muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Uudistetun järjestelmän avulla tuomarinkoulutuslautakunta haluaa tarjota kaikille tasapuoliset mahdollisuudet näyttää osaamisensa sekä toivoo löytävänsä valitsemiensa kriteerien avulla mahdollisimman hyvät henkilöt itse harjoitteluun. Turunen muistuttaa vielä, että lautakunta on valmis ottamaan vastaan parannusehdotuksia ja heitä saa lähestyä asian tiimoilta.
Kuinka pisteytysjärjestelmää voitaisiin kehittää?
Valintakriteerien taustalla olevat tavoitteet avaamalla on helpompi ymmärtää nykyisten pisteytysperusteiden keskinäinen painoarvo. Edellisissä artikkeleissa esitettyjen ei-toivottujen lieveilmiöiden (kasvava arvosanastressi ja arvosanojen tosiasiallinen vertailukelvottomuus) ehkäisemiseksi voidaan kuitenkin pohtia, tulisiko nykyisten perusteiden sisältöä ja painoarvoa tarkastella uudelleen.
Opintomenestyksestä saadaan pisteitä siten, että keskiarvo 3,00-3,49 tuottaa 2 pistettä, 3,50-3,99 tuottaa 4 pistettä ja vähintään 4,00 tuottaa 5 pistettä. Näin ollen voidaan ajautua tilanteeseen, jossa hakija saa opintomenestyksestä 2 pistettä vähemmän sen vuoksi, että hänen keskiarvonsa on 3,49 eikä 3,50.
Me koemme, että opiskelijoiden edun mukaista olisi muuttaa pisteytystä erityisesti yleisimmän keskiarvovälin osalta. Pisteet olisi mahdollista jakaa tällä välillä esimerkiksi 0,25 desimaalin tarkkuudella välillä 3,00-3,50 niin, että 3,00-3,24 tuottaisi 2 pistettä ja 3,25-3,49 3 pistettä. Tämän lisäksi 2,50-2,99 keskiarvosta voisi saada 1 pisteen. Tällöin myös opiskelijat, joiden keskiarvo on alle 3,00 – ja jotka nykyisessä järjestelmässä jäisivät pisteittä – saisivat myös pisteitä. Nämä muutokset johtaisivat siihen, ettei yhdellä huonosti menneellä tentillä olisi niin suurta vaikutusta, mikä taas ehkäisisi ylimääräistä arvosanojen korottamista ja vähentäisi opiskelijoiden kokemaa arvosanastressiä. Toisaalta ehdotus olisi myös varmasti yliopistojen intressissä korotuskertojen vähentymisestä saatavien kustannussäästöjen vuoksi.
Vielä radikaalimpi ratkaisu olisi lisätä pisteytykseen kokonaan uusi kohta, joka perustuisi siihen, suorittaako opiskelija tutkintonsa ajallaan. Tämä tukisi ainakin auskultointiuudistuksen taustalla olevaa tavoitetta siitä, että tuomioistuinharjoittelu toivotaan suoritettavan suhteellisen nuorena. Toisaalta tällainen pisteytysperuste olisi myös omiaan vähentämään painetta saada pisteitä opintomenestyksestä ja siten korottaa arvosanoja valmistumisen viivästymisenkin uhalla. Näin ollen se voisi toimia ikään kuin varaventtiilinä tasapainottaen opiskelijoiden kokemaa arvosanastressiä. Opintojen tavoiteajassa suorittamiseen sidottu pisteytysperuste olisi myös yliopistoille edullinen, sillä tulevaisuudessa valtaosa yliopistojen rahoituksesta on sidottu tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden määrään.
On kuitenkin mahdollista, että edellä kuvattu uudistus monimutkaistaisikin pisteytysperusteita tarpeettomasti ja aiheuttaisi opiskelijoille enemmän haittaa kuin hyötyä. Tällainen pisteytysperuste saattaisi entisestään lisätä opiskelijoiden kokemaa stressiä, kun pisteitä saadakseen opintojen suorittamisessa tulisi kiinnittää huomiota opintomenestyksen lisäksi tavoiteajassa valmistumiseen. Samat hyödyt, jotka saavutettaisiin sitomalla pisteytys tutkinnon suorittamiseen tavoiteajassa, saadaan laajentamalla opintomenestykseen perustuvaa pisteytystä ehdottamallamme tavalla. Pisteytysperusteita laadittaessa tulisi joka tapauksessa huomioida opiskelijoiden näkökulma, ja pyrkiä välttämään laatimasta kriteeristöä siten, ettei aiemmissa artikkeleissa käsiteltyjä tai vastaavia lieveilmiöitä pääsee syntymään. Tämä takaisi myös jokaiselle opiskelijalle yhtäläiset mahdollisuudet tuomioistuinharjoitteluun tulevaisuudessa.
Tekstin ovat kirjoittaneet ainejärjestöjen opintovastaavat Elsa Mäki (Stadga) ja Toni Tähtinen (Justus).
Artikkeli on julkaistu Lakimiesliiton blogisarjassa 12.12.2019.