Erilaiset uskomushoidot ovat olleet esillä uutisissa ja sosiaalisessa mediassa viime aikoina. Uskomushoidot ovat hoitoja, joita ei ole tutkittu lääketieteellisesti. Lääkäriliiton ohjeistuksen mukaan lääkäri ei saa markkinoida ammattinimikkeellään uskomushoidoiksi katsottavia menetelmiä. Uskomushoitoja käytetään usein lääkehoidon sijasta, minkä takia niitä kuuleekin joskus kutsuttavan ”vaihtoehtohoidoiksi”. Termi on harhaanjohtava, koska uskomushoito ei korvaa lääketieteellistä hoitoa. Se on hyvinvointihoito kuten kampaajan tai kosmetologin hoidot: niistä saa hyvän mielen. Oireileva potilas, joka uskoo hoidon auttavan, todennäköisesti saakin helpotusta ongelmaansa. Placebo-eli lumevaikutus onkin yksi tehokkaimmista parannuskeinoista maailmassa. Ongelmat alkavat, kun sairaus on sellainen, johon placebon teho ei riitä.
Suurin osa uskomushoidoista on vaikutuksettomia
Suurin osa uskomushoidoista on vaikutuksettomia. Tämä tarkoittaa, että niillä ei voi vahingoittaa ketään. Ei haittaa, jos terveelle ihmiselle annetaan homeopaattisia aineita. Ainoa negatiivinen seuraus voi tulla kyseeseen, jos sairas ihminen jää paitsi oikeasta ja tehokkaasta hoidosta uskoessaan homeopatian parantavaan voimaan. Jotkin uskomushoidot saattavat olla terveydelle vaarallisia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Englannissa leviää luulo, että valkaisuaineen juottaminen autistiselle lapselle parantaa autismin. On sanomattakin selvää, että valkaisuaine on sisäisesti nautittuna erittäin myrkyllistä. Myös Suomessa on otettu viime aikoina kantaa erääseen myrkylliseen uskomushoitoon, kun kävi ilmi, että varsinkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on trendikästä juoda hopeavettä. Ilmiö nousi esiin Ylen tehtyä aiheesta dokumentin syksyllä 2017. Kyseisessä dokumentissa haastateltiin äitiä, joka juottaa lapselleen hopeavettä. Myöhemmin poliisi alkoi tutkia toimintaa pahoinpitelynä.
Mitä on hopeavesi?
Hopea on aine, jota löytyy lähes kaikkialta. Se ei kuitenkaan ole ihmiselle tarpeellinen. Tutkimusten mukaan hopea on myrkyllistä eikä sitä pitäisi nauttia sisäisesti. Se imeytyy ruoansulatuskanavasta elimistöön ja kertyy sisäelimiin, esimerkiksi munuaisiin ja aivoihin. Eläinkokeissa suurien annosten on todettu aiheuttavan maksa- ja munuaisvaurioita. Seurauksena voi olla myös hopeamyrkytys eli argyria, joka värjää ihon siniseksi. Hopeavesivalmisteissa käytetään kolloidista hopeaa, joka on hopeaa liuenneessa eli kolloidisessa muodossa. Hopeahiukkaset voivat olla liuoksessa hyvin pieniä, ja ne voivat vapauttaa suuria määriä hopeaioneja. Hopeaionit ovat hopean myrkyllisin muoto ja samalla raskasmetalleista myrkyllisimpiä. Kolloidinen hopea liukenee veteen hyvin ja siten imeytyy paremmin kuin muut hopeayhdisteet.
En parhaalla tahdollanikaan onnistu löytämään luotettavista lähteistä tutkimusta, jonka mukaan hopea olisi ihmiselle tarpeellinen ja terveellinen hivenaine. Silti hopeaveden myyjät väittävät tuotteella olevan terveysvaikutuksia, mikä on vastoin lakia. EU:n asetuksen N:o 1924/2006 mukaan terveysväitteiden käyttäminen elintarvikkeen pakkausmerkinnöissä, mainonnassa tai muussa esillepanossa edellyttää, että väitteet ovat hyväksyttyjä ja sisällytettyjä tarkoitettuihin EU-asetuksessa hyväksyttyjen väitteiden luetteloihin.
Hopeasta on myös hyötyä: sitä voidaan käyttää paikallisesti sen bakteereja tappavan ominaisuuden vuoksi. Bakteerien tappamiseen tarvittava pitoisuus on kuitenkin todella suuri. Suun kautta annostellulla hopeavesivalmisteella ei ole mahdollista tavoittaa esimerkiksi keuhkoissa olevia bakteereita ilman, että aiheutetaan vakava myrkytystila. Varsin usein aine, joka toimii ulkoisesti, ei sovi sisäiseen käyttöön. Esimerkiksi alkoholi on hyvä käsidesi, mutta kukaan ei ole vielä parantunut keuhkokuumeesta kovankaan kännin avulla.
Tutkimusnäyttö on siis yksimielistä hopean vaarallisuudesta. Sosiaalisessa mediassa tutkimustuloksia kritisoidaan ja tulkitaan niitä omiin tarkoituksiin sopiviksi. Onnistuin löytämään hopeavettä juovan henkilön, joka suostui kertomaan mietteitään. Hän ei halua nimeään julki. Pyysin häntä osoittamaan minulle tutkimuksen, josta kävisi ilmi, että hopea on turvallista nautittavaksi. Hän linkkasi minulle World Health Organisationin (WHO) tutkimuksen ” Silver in Drinking-water”. Tutkimuksesta käy ilmi, että hopeaa on muun muassa tavallisessa juomavedessä. WHO:n tutkimuksen mukaan juomavedessä on hopeaa 0,2–0,3 µg (litran miljoonasosa) /litra. Ihminen voi juoda 0,1 mg (litran tuhannesosa) hopeaa päivässä loppuelämänsä ajan ilman ongelmia. 10 mg kerralla on tappava annos ja jo 5 mg kerralla riitti tappamaan koiran.
Saamme siis hopeaa elimistöömme joka päivä. Tärkeää on kuitenkin hahmottaa määrä, kuinka paljon sitä voi nauttia ilman myrkytysvaaraa. Haastattelemani henkilö on laskenut WHO:n tutkimuksen perusteella, että ihminen voi turvallisesti juoda muutaman litran hopeavettä päivässä ilman riskejä. Valitettavasti laskelmat eivät pidä paikkaansa, koska henkilö on sekoittanut mikro- ja milligramman määreet keskenään.
Teen laskelmat itse. Suomalaisissa hopeavesivalmisteissa on hopeaa 10–15 mg/litra. Tämä tarkoittaa, että kaupassa myytävässä hopeavedessä on kymmeniä tuhansia kertoja enemmän hopeaa kuin hanavedessä. Aikuinen ihminen voi siis juoda turvallisesti kaupan hopeavettä 10 ml päivässä, mikä on noin teelusikallisen verran. Lapselle tämä määrä on tietenkin pienempi. Haastattelemani anonyymi on juonut vettä vähän alle litran päivässä silloin tällöin. Määrä ylittää reilusti turvalliset rajat.
Uskomushoidot ja erilaiset rikostyypit
Rikos määritellään tunnusmerkistön mukaiseksi, oikeudenvastaiseksi ja syyllisyyttä osoittavaksi teoksi. Rikosoikeudellinen vastuu poistuu, jos syyllisyys puuttuu. Rikokset voidaan jakaa vaaran asteen perusteella tekorikoksiin, abstraktisiin vaarantamisrikoksiin ja konkreettisiin vaarantamisrikoksiin. Tekorikokset eivät edellytä vahinkoseurauksen aiheutumista, vaan tiettyjen tekojen katsotaan aiheuttavan niin suuren todennäköisyyden vahingon syntymisestä, että niistä tulee rangaista, vaikka seurausta ei olisikaan (ainakaan vielä) syntynyt. Esimerkiksi humalassa ajaminen aiheuttaa suurta vaaraa ja siitä rangaistaan, vaikka mitään onnettomuutta ei olisi tapahtunut.
Nykyään yhä useammasta teosta rangaistaan seurauksesta riippumatta. Abstraktisissa vaarantamisrikoksissa rangaistavuus perustuu ennaltaehkäiseviin syihin. Teko, joka on omiaan aiheuttamaan jonkin epämiellyttävän seurauksen, on rangaistava. Esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantamisen rangaistavuuden edellytyksenä on, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Sitä vastoin konkreettisessa vaarantamisrikoksessa edellytetään, että teosta on todella aiheutunut vaaraa. Esimerkiksi rikoslain 21 luvun 31 §:n mukaan rangaistaan sitä, joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran.
Lapseen tai muuhun heikompaan henkilöön kohdistettua haitallista uskomushoitoa voidaan arvioida vaaran aiheuttamisena. Se ei ole tekorikos, koska itse hoidon suorittaminen ei vielä täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Mutta entä sitten, jos minkäänlaista seurausta hoidosta ei tule välittömästi ilmi? Kyseessä voisi olla abstraktinen vaarantamisrikos. Hopea varastoituu maksaan ja vahingoittaa sisäelimiä, joten haitallinen seuraus saattaa ilmetä vasta vuosien päästä. Minkä tahansa myrkyn, kuten hopeaveden, juominen on siten omiaan vahingoittamaan sisäelimiä ja aiheuttamaan vamman. Myös konkreettinen vaarantamisrikos sopisi tapaukseen, onhan myrkytystila varsin mahdollinen ja ainetta juoneen terveydelle on todella aiheutunut vaara.
Tahallisuudesta
Tahallisesti tehtyihin tekoihin tulee jo yleisen oikeustajun perusteella suhtautua ankarammin kuin tuottamuksellisiin tekoihin, koska tahallaan toimiva on tehnyt tietoisen päätöksen loukata tai vaarantaa jotakin oikeushyvää. Tahallisuusarvostelussa kysymys on siitä, mitä tekijä on tahtonut ja mieltänyt nimenomaan teon hetkellä. Tahallisuuden puuttuessa tekijältä puutuu myös syyllisyys, jolloin häntä ei voida moittia ja rangaistusvastuu poistuu. Tuottamuksesta eli huolimattomuudesta voidaan kuitenkin rangaista, jos siitä on erikseen mainittu rikoksen tunnusmerkistössä.
On selvää, että jokainen saa kohdistaa itseensä jos jonkinmoista enkelihoitoa ilman pelkoa rikosoikeudellisesta vastuusta. Tilanne on toinen, jos hoidolla vahingoitetaan vajaavaltaista, esimerkiksi lasta. Tällöin kysymys teon rangaistavuudesta on käsillä, mutta tahallisuuden määritteleminen voi olla ongelmallista. Äiti, joka antaa lapselle hopeavettä, ei varmastikaan halua lapselle mitään pahaa. Päinvastoin hän on varma, että hopea on terveellistä. Hän uskoo, että aine ehkäisee sairauksia ja sillä voi korvata esimerkiksi antibiootit. Onko hän rikosoikeudellisessa vastuussa, kun hänen käsityksensä hoidon tehosta ja turvallisuudesta ei vastaa todellisuutta?
Uskomushoitoja ei ole käsitelty oikeuskäytännössä kovinkaan usein. Ulkomailla tapauksia on ollut lukuisia, mutta niistä suurin osa on soviteltu rahalla ilman oikeudenkäyntiä. Suomessa aihe nousi esiin kuuluisassa kuhnehoitotapauksessa KKO 1994:101. Kuhnehoito on hoitomuoto, jossa potilas upotetaan kuumaan kylpyyn. Tapauksessa hoitaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta tämän hoidettua vakavasti sairasta lasta kuhnehoidolla. Luonnollisestikaan keino ei tepsinyt ja lapsi kuoli. Tapauksessa ei otettu kantaa tahallisuuteen tai siihen, että syytetyn käsitys todellisuudesta oli väärä. Huolimattomuus huolehtia lapsesta riitti tuomitsemiseen. Onkin erittäin epätodennäköistä, että tekijä olisi tahallaan halunnut tappaa lapsen.
On selvää, että jokainen saa kohdistaa itseensä jos jonkinmoista enkelihoitoa ilman pelkoa rikosoikeudellisesta vastuusta
On myös erittäin epätodennäköistä, että hopeavesitapauksen äiti tahtoisi vahingoittaa lastaan tahallisesti. Sen sijaan hänen käsityksensä todellisuudesta on vääristynyt. Mikään tutkimustodiste hopean myrkyllisyydestä ei onnistu vakuuttamaan häntä asian todellisista faktoista. Ylen dokumentissa äiti perustelikin kantaansa lääketeollisuuden salaliitolla: hopeavesi on ”lääketeollisuuden suurin vihollinen”. Samaa sanoi haastattelemani anonyymi, jonka mukaan lääketehtaat menettäisivät asiakkaansa, jos ihmiset alkaisivat juoda bakteereita tappavaa hopeavettä. ”Kaikessa on siis kyse rahasta, lääketeollisuus tahtoo, että ihmiset sairastelisivat, jotta voitaisiin myydä enemmän lääkkeitä.” En voinut olla mainitsematta, että kaupassa myytävä hopeavesi maksaa 300 euroa litralta. Anonyymi ei kuitenkaan nähnyt tässä ongelmaa.
Seuraus- ja olosuhdetahallisuus
Tahallisuus voidaan jakaa seuraus- ja olosuhdetahallisuuteen. Seuraustahallisuudessa tekijän on saatava aikaan tietty seuraus, jotta rikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Rikoslain 3 luvun 6 § säätää seuraustahallisuudesta seuraavasti: Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen (tarkoitustahallisuus) taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä (varmuus- ja todennäköisyystahallisuus). Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Tarkoitustahallisuus voidaan uskomushoitotapauksissa sulkea pois, koska tarkoituksena ei ole ollut vahingoittaa potilasta. Samoin tekijä ei pidä negatiivisen seurauksen aiheutumista varmana. Näin ollen myöskään varmuustahallisuus ei sovellu tapauksiin. Sen sijaan todennäköisyystahallisuus saattaa tulla kysymykseen. Todennäköisyystahallisuudessa tekijän tarkoituksena ei ole seurauksen aiheuttaminen eikä hänelle ole täysin varmaa, että seuraus aiheutuu. Tekijä pitää menettelystään aiheutuvaa seurausta todennäköisenä, mutta ei täysin varmana. Lain esitöiden mukaan todennäköisyydellä ei tarkoiteta tilastomatemaattisia laskelmia vaan ”arkista, tekohetkellä tekijän näkökulmasta laadittavaa arviota siitä, kuinka uskottavana tekijä pitää tunnusmerkistön täyttymistä”.
Tekijän käsitystä seurauksen syntymisen mahdollisuudesta ei voida kuitenkaan sivuuttaa
Seurauksen objektiivisella todennäköisyydellä (eli esimerkiksi tilastolaskelmin selvitetyllä todennäköisyydellä) on kuitenkin merkitystä. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2013:82 (ns. venäläinen ruletti -tapaus) arvioitiin tahallisuutta tilastolaskelman kautta. KKO katsoi, että todennäköisyystahallisuuden edellytykset eivät täyttyneet, koska uhrin kuoleman aiheutumatta jääminen oli ollut todennäköisempää kuin kuolema. Tekijä osoitti uhria revolverilla, jonka patruunarullassa oli yksi patruuna. Seurauksen, eli kuoleman, syntymisen todennäköisyys oli ollut noin 16,7% eli kuoleman mahdollisuus oli alle 50%. Samaa logiikkaa voisi soveltaa uskomushoitotapauksiin seuraavasti: Tutkimusten mukaan hopeaveden liiallinen nauttiminen on vaarallista. Hopealle altistuneelle lapselle ei välttämättä ole vielä koitunut myrkystä minkäänlaisia seurauksia, mutta niitä saattaa ilmetä tulevaisuudessa. Onko siis todennäköisempää, että seuraus aiheutuu vai ei aiheudu? Tutkimusten mukaan aikuinen ihminen pystyy juomaan 10 mg hopeaa päivässä. Emme tiedä tarkkaa määrää, jota kyseinen lapsi juo, mutta jos määrä on enemmän kuin yksi teelusikallinen, ylittyy suositusraja. Suositusrajan ylittyessä voi olla todennäköisempää, että jokin vamma aiheutuu kuin että se ei aiheudu. Näin ollen lapselle hopeavettä juottavan äidin toiminnan voitaisiin katsoa täyttävän todennäköisyystahallisuuden asteen, vaikka hän ei itse koe seurauksen aiheutumista kovinkaan todennäköiseksi. Hän ei kuitenkaan voi olla ehdottoman varma, että haitallista seurausta ei koidu.
Tekijän käsitystä seurauksen syntymisen mahdollisuudesta ei voida kuitenkaan sivuuttaa. Todennäköisyystahallisuus edellyttää, että tekijä pitää seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä. Ilmaisu ”varsin todennäköinen” on ongelmallinen. Lain esitöiden mukaan tahallisuus alkaa pisteestä, jossa tekijä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jos molemmat vaihtoehdot ovat yhtä uskottavia, teko ei ole tahallinen. Tekijän on siis täytynyt ymmärtää seurauksen todennäköisyys korkeaksi, jotta tahallisuuskriteeri täyttyy. Uskomushoitaja mitä todennäköisimmin ajattelee, että vahingon syntymiseen on varsin pieni todennäköisyys. Tämän perusteella teko ei olisi tahallinen.
Olosuhdetahallisuudessa tiettyjen olosuhteiden on oltava käsillä, jotta tekijä syyllistyy rikokseen. Olosuhdetahallisuus kattaa ne tosiasialliset ja oikeudelliset seikat, joiden tulee täyttyä, jotta rikos voi tapahtua. Ylen toimittajat ostivat eri valmistajien hopeavesipulloja ja veivät ne tutkittavaksi. Selvisi, että luvatut hopeapitoisuudet eivät aina pitäneet paikkaansa. Joissakin valmisteissa hopeaa oli enemmän kuin etiketissä luvattiin, kun taas yhdessä valmisteessa ei ollut hopeaa laisinkaan. Jotta tapauksemme äiti voisi joutua teostaan rikosoikeudelliseen vastuuseen, on myös olosuhdetahallisuuden täytyttävä. Jos siis käykin ilmi, että äiti on juottanut lapselle hopeavalmistetta, joka ei lupauksista huolimatta sisälläkään hopeaa, ei olosuhdetahallisuus täyty. Tällöin äitiä ei tietenkään voi tuomita.
Syyntakeetonta ei rangaista
Henkilöä, jolla ei ole ollut kykyä tai tilaisuutta toimia lain edellyttämällä tavalla, ei saa rangaista. Tekijän psyykkinen terveys saattaa olla häiriintynyt, jolloin hän ei voi vastata teostaan, eli hän on syyntakeeton. Onko muuten täysin terve uskomushoitaja, jonka käsitys todellisuudesta on tietyiltä kohdin vääristynyt, syyntakeeton? Syyntakeettomuus edellyttää, että tekijä ei ymmärrä tekonsa tosiasiallista luonnetta psyykkisen häiriön tai poikkeustilan vuoksi. Ratkaisevaa on missä määrin häiriö ilmenee henkilön heikentyneenä kykynä käsittää asioiden tosiasiallinen luonne sekä säädellä käyttäytymistään.
Mielestäni uskomushoitotapauksissa on tarpeetonta kiinnittää kykyä tekijän kontrollikykyyn tai siihen, olisiko tekijä voinut toimia toisin. On selvää, että tapauksen kuhnehoitaja olisi voinut toimia toisin; hän olisi voinut soittaa lapselle ambulanssin tai estää kuoleman ohjeistamalla vanhempia noudattamaan lääkärin ohjeita. Hopeavettä lapselle juottava äiti voisi yksinkertaisesti olla antamatta vettä. Mikään mielisairaus tai aivovamma ei pakota uskomushoitajaa hoitamaan potilasta. Taustalla on väärää tietoa (eikä esimerkiksi psykoosi), jonka perusteella henkilö pitää hoitoa tehokkaana.
Kuulostaisi oudolta, jos väärän tiedon perusteella tehty teko johtaisi aina syyntakeettomuuteen. Kuten sanottu, uskomushoitajalla on yksinkertaisesti harhaanjohtavaa tietoa hoitomuodon seurauksista. Hän on lukenut epäluotettavia artikkeleita ja toimii niiden mukaan. Samaan aikaan maailma on täynnä luotettavampia lähteitä, joihin hoitajalla on pääsy. Silti hän tietoisesti valitsee ajattelunsa lähteeksi tekstin, jonka mukaan hopea on terveellistä nautittavaksi. Jos tällaisessa tapauksessa vahingon aiheuttanut hoitaja pääsisi pälkähästä vetoamalla syyntakeettomuuteen, voisi kuka tahansa rikollinen väittää lukeneensa internetistä väärää tietoa ja uskoneensa siihen sokeasti vain välttääkseen rangaistuksen.
Loppupäätelmiä
Uskomushoidolla voi olla rikosoikeudellisia seuraamuksia, jos hoidolla vahingoitetaan toisen oikeushyvää. Kyseessä voisi olla esimerkiksi rikoslain 21 luvun 31 §:n mukainen vaaran aiheuttaminen, mutta jotta kyseessä olisi rikos, tulisi tahallisuusvaatimuksen täyttyä tai vaihtoehtoisesti toiminnan tulisi olla törkeän huolimatonta. Uskomushoitaja, joka ei huolehdi potilastaan asianmukaisen hoidon piiriin tilanteen mentyä vaaralliseksi, voi täyttää teon tunnusmerkit.
Uskomushoidolla toisen vahingoittamista voidaan luonnehtia abstraktiseksi vaarantamisrikokseksi: hoito on omiaan vaarantamaan toisen terveyttä ja sen takia teon tulisi olla rangaistava. Tahallisuus on vaikea toteennäytettävä, koska sitä mitä todennäköisimmin ei ole. Ainoa tahallisuusmuoto, joka saattaisi tulla kyseeseen, on todennäköisyystahallisuus: jos tekijä mieltää, että hoitoon liittyy selkeä riski, voi tahallisuus olla läsnä.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lausunnon mukaan hopeavettä ei saa myydä eikä markkinoida sisäiseen käyttöön elintarvikkeena. Hopeaa ei löydy missään muodossa sallittujen kivennäisaineiden listalta eikä kolloidinen hopea näin ollen ole sallittu ainesosa elintarvikkeissa. Tästä ja lukuisista muista, kaikille avoimista tietolähteistä voidaan johtaa, että käyttäjän ainakin pitäisi tietää, että menettely saattaa vaarantaa lapsen terveyden. Sanottu taas puoltaisi tahallisuuden olemassaoloa.
Pohjanmaalaista äitiä epäillään pahoinpitelyrikoksesta. Rikoslain mukaan joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on syyllistynyt pahoinpitelyyn. Lain esitöiden mukaan mitään terveysvahinkoja ei edellytetä, eli pahoinpitely on vahingoista huolimatta rangaistava teko. Sitä kuvataan toimintona, jolla loukataan toisen ruumiillista koskemattomuutta. Teosta ”voi aiheutua toiselle vamma tai muu terveyden vahingoittuminen, mutta on myös mahdollista, että siitä ei aiheudu mitään näkyvää seurausta.”
Uskomushoitotapauksissa tuottamuksellinen vastuu on todennäköisempi polku kuin tahallisuuteen perustuva syyksilukeminen
Näin ollen hopeavesitapauksessa pahoinpitely vaikuttaisi olevan realistinen rikosnimike, vaikka haitallinen seuraus ei olisi vielä ilmennyt. Voihan olla niinkin, että myrkystä ei koidu koskaan haittaa tai sitten haitta ilmenee vasta vuosien kuluttua. Tämä ei poista sitä faktaa, että myrkyllisen aineen juominen on omiaan vahingoittamaan terveyttä. Tahallisuuden toteennäyttäminen on kuitenkin vaikeaa, oli rikosnimike mikä tahansa, mitä kautta myös tekijän rikosoikeudellinen vastuu voi jäädä pois.
Loppupäätelmänä totean, että uskomushoitotapauksissa tuottamuksellinen vastuu on todennäköisempi polku kuin tahallisuuteen perustuva syyksilukeminen. Mutta miten toimitaan, kun potilas ei alun alkaenkaan ole ollut sairas, mutta hoidolla tehdään hänet sairaaksi? Kuhnehoitotapauksen lapsi oli sairas jo ennen hoitoa. Tällöin tuottamuksellinen vastuu oli selkeästi perustettavissa, koska hoitaja ei hankkinut lapselle tehokasta hoitoa. Jos uskomushoito aiheuttaa terveelle vamman, voisi mahdollinen rikosnimike olla vammantuottamus. Hopeavesitapauksen kaltaisissa tilanteissa vammaa ei välttämättä voida vielä toteennäyttää, jolloin myöskään vammantuottamus ei tule kyseeseen. Voidaanko pohjanmaalainen äiti siis saattaa teostaan jonkinlaiseen vastuuseen? Yksinkertaista se ei ainakaan ole. Odotamielenkiinnolla syyttäjän syyteharkinnan lopputulosta.
Mitä seuraavaksi?
Tällä hetkellä virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivia yksisarvisterapeutteja ja homeopaatteja ei valvo kukaan. Valvira valvoo vain terveydenhuollon ammattihenkilöstöä. Jo kesäkuussa 2008 perustettiin työryhmä pohtimaan uskomushoitojen valvontaa. Tavoitteena oli niin kutsuttu ”puoskarilaki”, jolla virallisen lääketieteen ulkopuolella toimivat uskomushoidot saataisiin valvonnan alle ja olisi mahdollista kontrolloida hoitomuotoja ja niiden antajia.
”Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, lainsäädännön tulee sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot”, kirjoittaa kansanedustaja ja lääkäri Päivi Räsänen Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä tarvitaan, jotta sairaita voidaan suojata uskomushoitojen haitoilta tarpeeksi tehokkaasti.
Esimerkiksi Ruotsissa on laki, jolla kielletään vaaralliset humpuukihoidot sekä vaaditaan ilmoittamaan vaarattomien hoitojen markkinoinnissa, ettei niiden tehoa ole todistettu. Ruotsin mallissa syöpäsairaita, raskaana olevia tai alle 8-vuotiaita lapsia ei saa hoitaa kuin henkilö, jolla on lainmukainen koulutus. Suomessa asia ei toistaiseksi ole edennyt. Lain valmistelusta luovuttiin vuonna 2010, jolloin laki todettiin tarpeettomaksi ja asia päätettiin hoitaa muuta lainsäädäntöä kehittämällä.
Maija Heinonen